| Jatkuva kehitys pitää HaminaKotkan oikeassa kurssissa |
| Автор: Teppo Jokimies, Tekninen johtaja |
| 15.12.2011 11:00 |
|
HaminaKotkan satama on Suomen suurin yleissatama ja täyden palvelun logistiikkakeskittymä, jolla on erinomaiset edellytykset vastata asiakkaiden monipuolisiin tarpeisiin. Jatkuva uudistuminen ja toimintaympäristön aktiivinen kehittäminen ovat ensisijaisen tärkeitä yhdistyneen sataman huippuvauhdin ylläpitämisessä. Satama-, logistiikka- ja teollisuusalueita kehittämällä voidaan lisätä Haminan ja Kotkan satama-alueiden vetovoimaisuutta ja palvella alueiden yrityksiä entistä paremmin. Lähes rajaton laajennuspotentiaali tarjoaa vahvan pohjan erilaisten rakennushankkeiden ja investointien toteuttamiseen. Investointien jakautuminen sataman ja satamassa toimivien yritysten kesken vaihtelee tilanteen ja tarpeiden mukaan. Infrastruktuuria koskevissa uudistustarpeissa pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään yhteistyötä kaikkien sataman toimijoiden kesken. Satamaa kehittäessä otetaan huomioon nykyisten toimijoiden tarpeet, mutta myös ennakoidaan tulevaa. Hyvä esimerkki sataman ennakkoluulottomasta kehitystoiminnasta on muun muassa Mussalossa lannoitteita varastoivan Fertilogin investoinnit terminaalin laajennukseen sekä heinäkuussa käyttöön vihitty Haminan 12 metrin syväväylä, joka mahdollistaa suurempien aluksien käynnit satamassa. Yhteistoimintapalavereissa sataman, Kotkan ja Haminan kaupunkien, sataman yritysten sekä vesi- ja energiayhtiöiden toimijat istuvat samalla puolella pöytää. Tavoitteena on löytää yritysten kesken hyödynnettäviä energiamuotoja. Tällaisella klusteriajatuksella tehdyt päätökset hyödyttävät usein tasaisesti kaikkia osapuolia. Kunnossapidon ja rakentamisen kehittämismahdollisuudet onnistuvat hyvien yhteistyökumppaneiden ja toimijoiden avulla.
Teppo Jokimies |